11. marraskuuta 2016

Niin paljon me teihin luotettiin.



Säännöllisin väliajoin nousee esiin ehdotus, että luontoasiantuntijat pitäisi sertifioida, jotta luontoselvitysten ja arviointien laatu paranisi. 

Luonnonsuojeluun liittyvässä konsultoinnissa ongelmat eivät kuitenkaan liity välineosaamiseen eivätkä edes substanssiosaamiseen. Alan yleinen luottamuspula johtuu siitä, että osaamista käytetään ammattietiikan vastaisesti. 

Ammattietiikkaa, totuudellisuutta, ei opeteta koulussa eikä kursseilla. Akkreditiointi ei lisäisi sitä millään tavalla.

Konsultin ainoa päämäärä tulisi olla merkittävien luontoon kohdistuvien kielteisten vaikutusten tunnistaminen ja esiintuominen. Eli juuri se, mitä asiakas harvoin toivoo suuremmin esiintuotavan. Tässä kohdassa jokainen joutuu omalla kohdallaan päättämään, minkä verran ammatillinen selkäranka taipuu asiakkaan hyväksi. Jos se ei taipuisi lainkaan, selvitykset voisi yhtä hyvin teettää Pentti Linkolalla. 

"Yritä kulkea kapeaa tietä puolueellisuuden ja puolueettomuuden välissä" voisi olla konsultin ohjeena. Tässä on Aristoteleen kultaisen keskitien teoria tosin ymmärretty väärin - puolueettomuushan ei ole Aristoteleen tarkoittama pahe vaan hyve. Mutta maankäyttö- ja rakennuslain 1§ edellyttää suunnittelijalta monipuolisuutta, ei puolueettomuutta.

Jos luontovaikutusten arvioija venyttää sanoja "kohtalainen vaikutus"  tai "vaikuttaa vain hiukan" äärimmilleen koskemaan jokaista tilannetta, arviointi ei ole totuudellista eikä monipuolista. Äskettäin eräässä tuulivoimahankkeessa 230 metriä korkeitten 5 MW laitosten vähäisiä luontovaikutuksia perusteltiin yhdellä ainoalla tutkimuksella. Tutkimuksessa laitosten korkeus oli 30 metriä ja teho alle 1 MW. Arviointi vietiin hallinto-oikeuteen, koska se oli selkeästi MrL 1§ vastainen.

Sertifikaatin sijaan alalle tarvittaisiin lääkärinvalan tapainen eettinen ohje. Se voisi alkaa vaikka näin:

»Vakuutan kunniani ja omantuntoni kautta pyrkiväni toimessani palvelemaan luomakuntaa elämää kunnioittaen. Päämääränäni on luonnon monimuotoisuuden ylläpitäminen ja edistäminen, luontoon kohdistuvien haittojen ehkäiseminen ja vähentäminen."

Viranomaiset ovat samassa kultaisessa häkissä niitten konsulttien kanssa, joita heidän tulisi valvoa. "Jatkosuunnittelussa tulee kiinnittää erityistä huomiota siihen ja siihen" on viranomaisen käyttämä ammattialibi YVA -hankkeissa. Lause tarkoittaa suomeksi, että tehdyt arvioinnit ovat luokattoman huonot, mutta YVA-laki ei tarjoa mitään keinoa vaatia niitä korjattaviksi.

Asiaan saataneen ryhtiliike ensi vuoden aikana, kun YVA -laki muuttuu. Viranomaisen on tästä lähtien lausuttava "perusteltu päätelmä hankkeen merkittävistä ympäristövaikutuksista". Sitä varten hän voi edellyttää selvitysten täydentämistä. Viranomaisen lausunto voi jatkossa kumota konsultin oman arvion. Tämän on käytävä ilmi myös hankkeen lupahakemuksesta. 

Ketä ympäristölautakunta sitten uskoo jää nähtäväksi.





Taivaan silpojat




Saksaan suunnitellaan muka maailman korkeimpia tuulivoimaloita, joissa on myös uima-allas. Mutta Ylivieskaanpa suunnitellaan ihan yhtä korkeita. 

250 metriä korkeat 6 MW helvetinkoneet tulisivat 7 km päähän Nivalan kirkosta, vaikka Suomen Texasissa ei siedetä mitään kirkontornia korkeampaa.




Väärin suojeltu. Osa 2 : suot.



Suomen uusi ilmasto- ja energiastrategia pitäisi tulla valtioneuvoston päätettäväksi parin viikon sisällä. Kansalaisille siitä ei ole tihkunut juuri mitään tietoa.

Yksi näyttää kuitenkin varmalta: Suoluonnon ja turvekerrosten suojelu ei Suomen ilmastostrategiaan kuulu


Lähde: Pöyry 2016

Epäsuorien verotukien avulla turvetta voidaan polttaa kaukolämpölaitoksissa puutakin edullisemmin vielä vuosikymmenien ajan. Pelkästään Etelä-Pohjanmaalla kaavoitetaan parhaillaan 15 000 hehtaaria uusia soita turpeenottoon.

Jos turpeesta perittäisiin nykyisen pienen valmisteveron lisäksi myös muut fossiilisten verot, se olisi polttoaineista kaikkein kalleinta.

Lähde: Pöyry 2016


Vuonna 2014 ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen pysäytti uuden soidensuojeluohjelman valmistelun. Lakisääteisestä suojeluohjelmasta luovuttiin ja soiden suojelua yksityismailla päätettiin edistää "vapaaehtoisin keinoin".

Ennen Grahn-Laasonen väliintuloa työryhmä ehti esittää suojeltavaksi Etelä-Suomesta yksityisten omistamia soita yhteensä 50 000 hehtaarin verran. Kustannukset niitten rauhoittamisesta luonnonsuojelulain nojalla olisivat olleet noin 90 miljoonaa euroa. 

Suon omistaja olisi saanut täyden korvauksen paitsi maapohjasta ja puustosta myös turvekerroksesta niillä kohteilla, jotka sopivat turpeenottoon. Turvevarojen käytön katsottiin olevan jonkinlainen perustuslaillinen oikeus, jonka menetys oli korvattava. Työryhmä totesikin, että osalle suonomistajista suojelukauppa olisi ollut tuloa, jota he eivät olisi saaneet ilman suojelua.


1970 -luvulla agraari-Suomessa saatiin aikaan 300 000 hehtaarin laajuinen soidensuojelun perusohjelma, vaikka Suomen BKT oli tuolloin noin 40% nykyisestä. Oli pakko, sillä viranomaisten työkalupakissa ei muita keinoja soidensuojeluun ollut.

Kokoomuksessa lienee sittemmin huomattu, että meillä on nykyään myös vesilaki, vesienhoitolaki, ympäristönsuojelulaki, luonnonsuojelulaki, uhanalaiset lajit, uhanalaiset luontotyypit, direktiivilajit, erityisesti suojeltavat lajit - vain tärkeimpiä mainitakseni. 

Rapakeisareilla ei tosiasiassa enää ainakaan kymmeneen vuoteen ole ollut asiaa niille ykkösluokan soille, jotka työryhmä olisi nyt jostakin syystä halunnut paaluttaa virallisiksi suomuistomerkeiksi. Useimmissa tapauksissa pelkästään vesienhoitolaki ja YSL pitävät huolen siitä, että arvokkaimmat suot on käytännössä jo suojeltu. Lakipykälien soveltaminen ei maksa veronmaksajille mitään.

Grahn-Laasosen ansiosta säästyneet 90 miljoonaa euroa voisi mieluummin käyttää kiinteistöjen vapauttamiseen turvekaukolämpöverkoista lämpöpumppuavustuksin ja energiaremontein. Näin vapautettaisiin maakuntakaavojen turpeenottomerkinnöiltä aikaa myöten lukematon määrä kakkos- ja kolmosluokan soita, joitten lunastuksiin ei mikään BKT kumminkaan riittäisi.


Maanlunastuksiin perustuvat totaalisuojeluohjelmat edellyttävät vahvaa perusteollisuutta ja jatkuvaa talouskasvua rahoittamaan nämä ohjelmat. Raskas teollisuus itsessään aiheuttaa luonnolle monenlaista haittaa. Massiivisten ansiottomien tulonsiirtojen sijaan näkisin soidensuojelussa jatkossa sellaista tapauskohtaista harkintaa, jolla esimerkiksi harjujensuojeluohjelmaa toteutetaan.

"Jos lupa maa-ainesten ottamiseen on lainvoimaisesti evätty eikä maanomistaja voi käyttää maataan maa- ja metsätalouteen, rakentamiseen tai muuhun vastaavaan kohtuullista hyötyä tuottavaan tarkoitukseen, on kunta tai, jos alueella on luonnonsuojelun kannalta valtakunnallista merkitystä, valtio velvollinen omistajan niin vaatiessa lunastamaan alueen."