18. tammikuuta 2017

Ei haukku haavaa tee.


Markku Varis luonnehtii teoksessaan "Ikävä erätön ilta : suomalainen eräkirjallisuus" (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2003) metsästäjän ja luonnonsuojelijan eroa.

Variksen sanoin metsästysharrastus on viihdyttävää pakenemista sosiaalisesta kamppailusta. Metsästyksen ympärillä käytävän keskustelun ekologinen sanoma on köykäinen. Pyssymiehen maailmankuvaa luonnehtii osaansa tyytyminen ja staattinen näkemys hyvien ja pahojen hetkien tasapainosta. Tästä johtuu, että luonnon kunnioittamisesta huolimatta metsästäjä ei ole valmis puolustamaan sitä.

Kaksi kertaa Talvivaaran kaivosaluetta laajempi ja vain hieman Vuotoksen allasta pienempi Viiatin tuulivoimahanke on kuitenkin saanut vastaansa nyt myös metsästäjät. Hankkeen on vienyt hallinto-oikeuteen sekä paikallinen metsästysseura että riistanhoitoyhdistys. Tuulivoimalat veisivät seuran metsästysmaat lähes kokonaan. Pelkästään teiden ja perustusten alle jäisi 400-500 hehtaaria, puolen miljoonan mursketonnin uusista louhoksista puhumattakaan. Metsästysmajan ympärille tulisi myllyjä rapsakat 90 kappaletta. "Eihän siellä voi olla enää edes hutikassa", sanoi joku.

Metsästäjien vaatimukseen riistavaikutusten arvioinnista tuulivoimayhtiön konsultti on vastannut yhdellä amerikkalaisella kirjallisuusviitteellä. Kyseisessä tutkimuksessa tarkasteltiin saksanhirviä alueella, missä laitosten kokonaiskorkeus (lapakorkeus) oli 100 metriä ja teho 1,65 MW. "Rakentamisaikana voimaloista voi aiheutua ohimenevää häiriötä lajistolle", konsultti sepittää. 

Suurimmat tuulivuokrien saajat (kaupunki ja seurakunta) tuskin tulevat metsästysoikeuksia maillaan kieltämään metsästäjien mielenilmaisun takia. Metsästysvuokrasopimusten takana ei ole enää syytä piilotella tilanteessa, missä mitään menetettävää ei ole.

  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti