21. maaliskuuta 2017

Tuulivoiman suurtuotantokunnissa ei haluta lisää tuulivoimaa.





Uusimmassa Tuulivoima -lehdessä kerrotaan STY:n teettämästä kuntakyselystä. Sen mukaan suurin osa tuulivoimapitäjien viranhaltijoista ja valtuutetuista on tyytyväisiä omaan kuntaan rakennettuihin voimalaitoksiin.

STY olisi saanut päinvastaisen tuloksen, jos se olisi kysynyt asiaa suoraan kuntalaisilta.

Suomessa eniten tuulimyllyjä on Kalajoella, yhteensä yli 50 kappaletta. 80 % kalajokisista ei halua niitä sinne enää lisää, selviää Kalajokiseutu -lehden kyselystä viime syyskuulta.

Ruotsissa eniten teollisen kokoluokan tuulivoimalaitoksia taitaa olla Sorselessa, yhteensä lähes 100 kappaletta. Sorselen kunta järjesti vuosi sitten neuvoa-antavan kuntalaisäänestyksen siitä, pitäisikö uusien tuulipuistojen rakentaminen sallia Sorselen alueella. 51% äänestäneistä äänesti EI.

22.3 muutettu otsikkoa. 




1 kommentti:

  1. Tässä samasta aiheesta tanskalaisnäkökulmaa. Pelkästään tämän uutisen perusteella ainakin kolme kuntaa on päättänyt sanoa EI onshore-tuulivoimaloille: http://santavuori.blogspot.fi/2017/03/tanskassa-ihmiset-ennen-tuulivoimaa.html

    VastaaPoista