10. toukokuuta 2017

Tuulivoiman seurantatutkimus on epäonnistunut Ruotsissa.



Vindval on toissapäivänä julkaissut uuden synteesiraportin tuulivoiman linnustovaikutuksista.

Vaikka Ruotsiin on rakennettu jo lähes 3400 tuulivoimalaitosta yhteensä yli 6000 MW:n tehon edestä, laahaa luontovaikutusten seuranta edelleen kaukana jäljessäpäin. Sekin vähäinen data, mitä Ruotsin tuulivoima-alueitten linnustosta on toistaiseksi kerätty, on osoittautunut enemmän tai vähemmän käyttökelvottomaksi. "Post-construction surveys so far made in Sweden have not contributed much new and useful data on how birds and bats are affected by wind farming. Unfortunately, most of them have not been up to expected standards and have not been able to answer even the most basic and relevant questions."

Vaikka linnustoa on takseerattu yhteensä 27 toiminnassa olevalla ruotsalaisella tuulivoima-alueella, seuranta on useimmiten rajoittunut yhteen tai muutamaan lintulajiin ja kestänyt yleensä vain parin vuoden ajan. Vain muutama seuratuista tuulipuistoista sijaitsee Suomen leveysasteilla. Meille käyttökelpoisin näyttää edelleen olevan Storblaikenin tuntureilla tehty pitkäaikaisseuranta, josta olen kirjoittanut jo aikaisemmin. "Generellt gäller att undvikandeproblematiken och fågeltätheter ännu inte har studerats i någon vidare omfattning i större yttäckande parker. Huvuddelen av de resultat som finns idag gäller därför endast för enstaka verk, eller små anläggningar."

15 ruotsalaisella tuulivoima-alueella on etsitty myös kuolleita lintuja mutta vain neljällä alueella raatoseuranta on ollut riittävän kattavaa, jotta vuosittaisia törmäyslukuja on voinut laskea luotettavasti. Vain kolmella alueella raatoja on haettu koiran avulla.

Ruotsalaiset joutuvat siis jatkossakin perustamaan yksittäisiä lintulajeja koskevat estimaattinsa suurelta osin brittien ja saksalaisten tekemään tutkimukseen ja brandenburgilaisten ornitologien jatkuvasti päivittämään kirjallisuuskatsaukseen. Siitäkin olen kirjoittanut jo aikaisemmin. 

Jopa tavallisten metsäkanalintujemme osalta olemme edelleen Keski-Euroopassa tehdyn tutkimuksen varassa. Ainoassa tieteelliset kriteerit täyttävässä, viisi vuotta kestäneessä metsoseurannassa tuulivoima-alueen metsokanta pieneni merkittävästi puiston rakentamisen jälkeen (Gonzalez ym. 2016). Tutkimus tehtiin Espanjassa!

Vindvalin julkaisujen tarkoitus on raivata viimeisetkin esteet tuulivoimarakentamisen tieltä Ruotsissa. Vindvalin tutkijat muotoilevat johtopäätöksensä poikkeuksetta poliittisesti korrekteiksi eivätkä ne aina kestä lähempää tarkastelua. Uudessa synteesiraportissa mm. viitataan kanadalaiseen tutkimukseen, jossa tuulivoimarakentamisen vaikutus pesimälinnuston kuolleisuuten elinympäristöjen häviämisen kautta arvioitiin pienemmäksi kuin suorien törmäysten aiheuttama kuolleisuus. Nopea silmäily kuitenkin osoittaa, että kanadalaistutkimuksessa luettiin hävinneeksi elinympäristöksi vain suoraan voimalaitosten alle jäävä pinta-ala (1,23 ha). 

Laitosten väliin jäävän elinympäristön oletettiin pysyvän linnuille "optimaalisena".





Tuulivoiman kansalaisyhdistys "luonnon puolella".




Tuulivoima-kansalaisyhdistyksen tiedotteet on laadittu aina saman kaavan mukaan.

Ensin luetellaan myriadin verran erilaisia haittoja, joita tämä sähköntuotantotapa aiheuttaa kansantaloudelle, kauppataseelle, tutkimukselle ja tuotekehitykselle, energiahuollolle, paloturvallisuudelle, ihmisten terveydelle, linnuille ja lepakoille, maisemalle, kiinteistöjen arvolle jne.

Lopuksi kuitenkin itsesabotoidaan kaikki edellä lueteltu toteamalla: "Tuulivoimalat on rakennettava riittävän etäälle asutuksesta."

"Tuulivoimaa ei voi rakentaa, jos paikallinen hyväksyttävyys puuttuu", kirjoittaa kansalaisyhdistyksen hallituksen jäsen Janne Salonen Suomen Tuulivoimayhdistyksen Facebook -sivulla. "...tämän luulisi olevan sekä paikallisten asukkaiden että tuulivoimaoperaattorin etu, säästyttäisiin usean vuoden valituskierteiltä ja riidoilta. Jos tahtoa tähän löytyisi, uskon että kansalaisyhdistys olisi paras taho jota konsultoida asiassa. Meillä kun on suorat kanavat kuntalaisiin, ei pelkästään virkamiehiin vaan ihan tavallisiin asukkeihin joiden lähiympäristöä tuulivoimarakentaminen kaikkein eniten koskee."

Nämä kaksi yhdistystä varmasti mielellään jakaisivat läntisen Suomen viimeiset metsäerämaat keskenään samaan tapaan, kuin 1970 -luvulla turveyhtiöt jakoivat soita sulle-mulle -periaatteella.

Suomessa piilokorruptio tulee esiin konsensushakuisuutena silloinkin, kun edellytyksiä konsensukselle ei todellisuudessa ole. Vaasan yliopiston tutkijaryhmä kuvailee ilmiötä sanoilla "liiallinen yhteisymmärrys". Virkailijat tekevät pyytämättäkin, mitä heiltä halutaan.

Myös yhdistyksissä epäterveet kytkennät ovat yleisiä. Suomessa kaikki haluavat päästä herrojen kanssa samaan pöytään. Meitä kiinnostaa "toisen osapuolen julkisuusarvo, maine tai yhteiskunnallinen asema" ja pienikin mahdollisuus päästä vaikuttamaan asioihin "sisältä päin". Vuosikymmenestä toiseen esimerkiksi ympäristöjärjestöt roikkuvat mukana maakuntien metsäneuvostoissa hyväksymässä alueelliset metsäsuunnitelmat ja suuret hakkuumäärät.

Saman ilmiön kääntöpuolena aiheuttaa meillä kompromissihaluttomuus suurta halveksuntaa. "Periaatteellista" ja "kategorista" vastustusta pidetään naurettavana. Kuinka moni mielipidekirjoittaja aloittaakaan sanoilla : "En vastusta tuulivoimaa, mutta...".

Suomessa käynnissä oleva infraäänihumppa voi päättyä oikeastaan vain kahdella tavalla. 1. Asukkaitten oireitten ja voimaloitten infraäänipäästön välillä ei löydetä yhteyttä. Oirehtijat jäävät ilman hoitoa ja ilman korvauksia samaan epämääräiseen tautikategoriaan sähköyliherkkien ynnä muiden vastaavien kanssa. 2. Yhteys oireitten ja infräänipäästön välillä todetaan 2-3 kilometrin säteellä voimaloista. Tuulivoimalat siirretään asetuksella erämaihin. Kaikki ovat tyytyväisiä ja kansalaisyhdistys lakkauttaa itsensä tarpeettomana.

Myllyjä vastustamaan jää vain pieni joukko kummajaisia. Niitä, joilla vastustus on periaatteellista ja kategorista.