10. syyskuuta 2017

Kunta tienaa ovia ja kraanoja sulkemalla enemmän kuin tuulimyllyillä.



"Simon kunnalle tuulivoimalat tuottavat rahaa vuonna 2017 arviolta 480 000 euroa", kertoi kunnanjohtaja Vivi Marttila Suomen Kuvalehdelle viime joulukuussa.

 "Simon kunta hyötyisi (tuulivoimaloitten kiinteistöveron kiristymisestä) arviolta 550 000–600 000 euroa vuodessa", sanoi kunnanjohtaja Alma Medialle viime viikolla.

Simon kunta saa ensi vuonna kiinteistöveroa myllyistä siis jo noin miljoona euroa, jos ja kun kiinteistöverolain muutos tulee voimaan.

Samaan aikaan naapurikunnassa Iis­sä on "ener­gi­an­sääs­tö­toi­mil­la vuo­sien ai­ka­na tul­lut nel­jän­nek­sen sääs­tö äy­rin hin­taan. Vuo­si­ta­sol­la sääs­tö on 600 000 eu­ron luok­kaa", kertoi Irja Ruokamo Iin kunnasta Suomenmaa -lehdelle toukokuussa. 

Tässä kohdassa huolellinen blogisti tarkisti lähteen ja totesi Suomenmaan toimittajan hieman liioitelleen. Todellinen säästö Iin kunnassa näyttää olleen vuodesta 2010 vuoteen 2014 yhteensä 385 000 euroa.

Simolaisiin verrattuna saavat iiläiset kuitenkin nelinkertaisen hyödyn. Säästetty raha ei pienene vuosittain kuten kiinteistöverotuotto ja valtavat luonnonalueet omassa kunnassa säilyvät tuulimyllyiltä. Mikä parasta, säilyy myös alueita jossakin muualla, kun siellä ei tarvitse tuottaa energiaa iiläisille. Kaiken päälle tulee hyöty ympäristökasvatuksesta, kun lapset jo pienestä pitäen opetetaan säästämään vettä, sähköä ja lämpöä kouluissa ja päiväkodeissa.

Lista Iin kunnan energiansäästötoimista täällä.






2 kommenttia:

  1. Niin, säästäminen olisi hyvä, mutta eikö Ii ole itsekin mennyt samaan "halpaan" kuin niin moni muu kunta? Tuulivoimaan, joka vasta kalliiksi tulee: https://www.youtube.com/watch?v=moYrrinqb2M

    VastaaPoista
  2. Niin on.

    Vertasin tässä vain kahta erilaista tapaa laskea veroäyriä - riippumatta mitä muita ratkaisuja kunnassa on tehty.

    VastaaPoista