5. marraskuuta 2017

"Hänen muistiinpanoissaan toistuvat noiden vuorien ja kallioiden nimet."



Jaakko Sarvela. (Kuva: Suominen 1998.)


Ennen vanhaan kasvitieteilijät olivat vanhoja paappoja.

Usein kansakoulunopettajan tai muun virkansa ohessa he olivat kartuttaneet tarkan tietämyksen kotiseutunsa kasvistosta. Kun oppilaat vuosikymmenien ajan toivat heille nähtäväksi keräämiään kasveja, oli heillä tieto jokaisen lähiseudun rehevän mäensyrjän harvinaisuuksista. Pitäjäänsä he tutkivat laidasta laitaan hehtaarin ruudun tarkkuudella ja kirjasivat kaikki havaitsemansa lajit ylös. Ei heidän kasvitietojaan useinkaan missään julkaistu, eihän niille siihen aikaan edes ollut mitään varsinaista käyttöä.

Tänä päivänä konsultti hämmentyy vanhojen paappojen muistiinpanojen tarkkuudesta, huolellisuudesta ja luotettavuudesta. Alfred Varkki Kauhajoella, Lauri Korpi Jalasjärvellä, Aarre Äystö Jurvassa, Jaakko Sarvela Ilmajoella... Monet hienot luontokohteet ovat alunperin heidän löytämiään.

Jaakko Sarvela (1914-1996) muistetaan Ilmajoella lähinnä Ilkan sukukirjan kirjoittajana. Hän oli myös botanisti ja julkaisi jo 1930 -luvulla tietoja Ilmajoen kasvistosta. "Sarvela oli kotiseutunsa mäkien kasviston todellinen selvittäjä. Hän kolusi niitä jo nuoruudessaan ja palasi niille vielä ikämiehenäkin. Hänen muistiinpanoissaan toistuvat noiden vuorien ja kallioiden nimet, rinteiden lähteiköt ja juurien luomat, rehevät korvet ja lettomaiset nevat", kirjoittaa Juha Suominen.

Noiden vuorien ja kallioiden nimet toistuvat nyt tuulivoimasijoittajien suunnitelmissa ja Ilmajoen kunnan kaavaselostuksissa. Jaakko Sarvelan havainnoille ja muistiinpanoille olisi Ilmajoella yhtäkkiä käyttöä, jos joku viitsisi tutkia niitä. Missä mahtaa olla esimerkiksi "Oksivuoren lehto", josta on kirjattu ylös taikinamarja, lehtokuusama, kurjenkello ja sormisara? Entä kasvaako "Tervahaminalla" vielä hyvin harvinaista pikkutervakkoa, jonka Sarvela bongasi sieltä jo 1930 - luvulla? 


Alajärven Louhukankaalla kasvaa vaaleasaraa.

Mutta vanhoja paappoja ei tarvita enää.



Heidän tilallaan on nyt koko liuta nuoria naisia. Heille maksetaan siitä, että he tekevät saman työn mutta sopivan... tai sanotaanko riittävän huonosti.

Alajärven Louhukangas on lohduttoman näköistä seutua. Alajärveltä päin tultaessa on ensin Halla-aho, sen jälkeen Nälkämäki ja lopulta ennen Kyyjärven rajaa Kuolema. "Etelä-Pohjanmaan järvettömiä ja mäettömiä, karuja ja soisia, usein lähes asumattomia takamaita" kuvailee Juha Suominen, Etelä-Pohjanmaan kasviston tutkija. "Moiseen alakulon maisemaan joutuu vain, kun on eksynyt tai on siirryttävä jostakin järkevämmästä paikasta johonkin toiseen." 

Mutta paapat tiesivät, että Alajärvellä Louhun seudulla on kallioperässä kalkkia. He huomasivat sen jo rehevyyttä ilmaisevista paikannimistä tai viimeistään siitä, että täällä kasvaa joka puolella siniheinää.

Nykyään konsultti ei siniheinää edes mainitse. Ehkä hän ei edes huomaa, ehkä ei edes tunnista sitä. Hän ei tiedä, mitä siniheinä ilmentää, mikä on sen historia, miksi se kasvaa täällä. Hän ei ota selvää, ei tutki vanhoja pitäjänhistoriikkeja eikä suonviljelysyhdistyksen tutkimuksia. "Ei meiltä ole sellaista tilattu. Valitettavasti emme voi käyttää siihen aikaa."

Tämän päivän työjälki, epätarkkuus, vetelyys, paikallistuntemuksen, intohimon ja ammattitaidon puute hämmentäisi vanhaa kansakoulunopettajaa. Komean kaarlenvaltikan kasvupaikat olivat paapoilla aina visusti tiedossa. Mutta Louhukankaalla konsultti ei löydä tätä kasvia, vaikka se kasvaa yhden tuulivoimalan rakennuspaikan vieressä. Ei huomaa myöskään uhanlaista vaaleasaraa, jota kasvaa aaritolkulla toisen rakennuspaikan alapuolella. Kun ei pistä silmään silmälläpidettävä hentosarakaan valtavasta lähteiköstä Louhukankaan rinteestä kolmannen rakennuspaikan kupeesta, kuinka sitten viheliäinen rimpivihvilä, onneton konnanlieko tai mitätön liereäsarakaan uuden tielinjauksen kohdasta. Puhumattakaan harvinaisesta juolukkapajusta uuden sähkölinjauksen alta.


Louhukankaan lähteikkö.

Louhukankaan tuulivoimakaava sai lainvoiman kesäkuussa korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Sekä asialla olleet konsultit että heitä valvoneet viranomaiset olivat naisia. Epätarkkuus, vetelyys ja paikallistuntemuksen puute onnistui hämäämään ympäristöhallinnon ja läpäisi lopulta koko oikeusjärjestelmän. Vanhoilta kansakoulunopettajilta ei kasvitietoja kyselty. 

Virkatehtävien läpikotainen naisistuminen ei ole hyvä asia.  Paapoilla oli kova maastokunto ja julmettu lajintuntemus, risuparroilla oli rohkeutta lyödä luonnon puolesta nyrkkiä pöytään. Molempia tarvittaisiin ympäristöhallinnossa vielä tänäkin päivänä.


Lähteet :

Sarvela, J. 1937: Kasvistollisia tietoja Ilmajoelta ja Kurikasta. - Memoranda Soc. Fauna Flora Fennica 12: 65-74.

Jaakko Sarvelan kenttäkortti Ilmajoen Oksivuorelta

Suominen, J. 1998: Jaakko Sarvela Etelä-Pohjanmaan kasviston tutkijana. – Lutukka 14(4):119–126.

Onttonen, N. ja Sundström, L. 2014: Louhun tuulivoimapuiston luontoselvitys. - Ramboll.



Muokattu klo 23.30 ja klo 02.30.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti