11. marraskuuta 2016

Väärin suojeltu. Osa 2 : suot.



Suomen uusi ilmasto- ja energiastrategia pitäisi tulla valtioneuvoston päätettäväksi parin viikon sisällä. Kansalaisille siitä ei ole tihkunut juuri mitään tietoa.

Yksi näyttää kuitenkin varmalta: Suoluonnon ja turvekerrosten suojelu ei Suomen ilmastostrategiaan kuulu


Lähde: Pöyry 2016

Epäsuorien verotukien avulla turvetta voidaan polttaa kaukolämpölaitoksissa puutakin edullisemmin vielä vuosikymmenien ajan. Pelkästään Etelä-Pohjanmaalla kaavoitetaan parhaillaan 15 000 hehtaaria uusia soita turpeenottoon.

Jos turpeesta perittäisiin nykyisen pienen valmisteveron lisäksi myös muut fossiilisten verot, se olisi polttoaineista kaikkein kalleinta.

Lähde: Pöyry 2016


Vuonna 2014 ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen pysäytti uuden soidensuojeluohjelman valmistelun. Lakisääteisestä suojeluohjelmasta luovuttiin ja soiden suojelua yksityismailla päätettiin edistää "vapaaehtoisin keinoin".

Ennen Grahn-Laasonen väliintuloa työryhmä ehti esittää suojeltavaksi Etelä-Suomesta yksityisten omistamia soita yhteensä 50 000 hehtaarin verran. Kustannukset niitten rauhoittamisesta luonnonsuojelulain nojalla olisivat olleet noin 90 miljoonaa euroa. 

Suon omistaja olisi saanut täyden korvauksen paitsi maapohjasta ja puustosta myös turvekerroksesta niillä kohteilla, jotka sopivat turpeenottoon. Turvevarojen käytön katsottiin olevan jonkinlainen perustuslaillinen oikeus, jonka menetys oli korvattava. Työryhmä totesikin, että osalle suonomistajista suojelukauppa olisi ollut tuloa, jota he eivät olisi saaneet ilman suojelua.


1970 -luvulla agraari-Suomessa saatiin aikaan 300 000 hehtaarin laajuinen soidensuojelun perusohjelma, vaikka Suomen BKT oli tuolloin noin 40% nykyisestä. Oli pakko, sillä viranomaisten työkalupakissa ei muita keinoja soidensuojeluun ollut.

Kokoomuksessa lienee sittemmin huomattu, että meillä on nykyään myös vesilaki, vesienhoitolaki, ympäristönsuojelulaki, luonnonsuojelulaki, uhanalaiset lajit, uhanalaiset luontotyypit, direktiivilajit, erityisesti suojeltavat lajit - vain tärkeimpiä mainitakseni. 

Rapakeisareilla ei tosiasiassa enää ainakaan kymmeneen vuoteen ole ollut asiaa niille ykkösluokan soille, jotka työryhmä olisi nyt jostakin syystä halunnut paaluttaa virallisiksi suomuistomerkeiksi. Useimmissa tapauksissa pelkästään vesienhoitolaki ja YSL pitävät huolen siitä, että arvokkaimmat suot on käytännössä jo suojeltu. Lakipykälien soveltaminen ei maksa veronmaksajille mitään.

Grahn-Laasosen ansiosta säästyneet 90 miljoonaa euroa voisi mieluummin käyttää kiinteistöjen vapauttamiseen turvekaukolämpöverkoista lämpöpumppuavustuksin ja energiaremontein. Näin vapautettaisiin maakuntakaavojen turpeenottomerkinnöiltä aikaa myöten lukematon määrä kakkos- ja kolmosluokan soita, joitten lunastuksiin ei mikään BKT kumminkaan riittäisi.


Maanlunastuksiin perustuvat totaalisuojeluohjelmat edellyttävät vahvaa perusteollisuutta ja jatkuvaa talouskasvua rahoittamaan nämä ohjelmat. Raskas teollisuus itsessään aiheuttaa luonnolle monenlaista haittaa. Massiivisten ansiottomien tulonsiirtojen sijaan näkisin soidensuojelussa jatkossa sellaista tapauskohtaista harkintaa, jolla esimerkiksi harjujensuojeluohjelmaa toteutetaan.

"Jos lupa maa-ainesten ottamiseen on lainvoimaisesti evätty eikä maanomistaja voi käyttää maataan maa- ja metsätalouteen, rakentamiseen tai muuhun vastaavaan kohtuullista hyötyä tuottavaan tarkoitukseen, on kunta tai, jos alueella on luonnonsuojelun kannalta valtakunnallista merkitystä, valtio velvollinen omistajan niin vaatiessa lunastamaan alueen."



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti