16. marraskuuta 2017

Viranhaltijat realiteettien edessä Pyhäjoella.




Kirjoittelin pari vuotta sitten, kuinka Pyhäjoen viranhaltijat ovat tuulivoimayhtiöiden vyörytyksessä alkaneet hapuilla hätäjarrua.

Pyhäjoen teknisen johtajan lisäksi päätään puistelevat nyt myös kunnanjohtaja ja ympäristösihteeri.

Kunnanjohtaja Matti Soronen kokee Pyhäjoen olevan energiapoliittista siirtomaa-aluetta (Raahen Seutu 15.07.2017). "Tuulivoiman ulkomainen omistus on ollut minulle henkilökohtainen surun aihe." Soronen toteaa miettineensä, olisiko tuulivoimayhtiöiltä pitänyt vaatia toimintaa paikkakunnalla. "Nyt paikallisuus jää ohueksi. Wpd Mäkikangas ei ole Pyhäjoella vaan pääkaupunkiseudulla. Wpd Mäkikankaan syöttötariffi tilitetään Saksaan, missä sen kotipaikka on." Mäkikankaan lisäksi on Wpd:lle juuri kaavoitettu 33 rakennuspaikkaa lisää Pyhäjoen Karhunevankankaalta.

"Näitä asioita pitäisi miettiä etukäteen. Kolonialismi on nurja ajatus. Hyötyjä noukitaan. Päätökset on tehty eduskunnassa ja vastuu on siellä", kunnanjohtaja puolustautuu.

"Tietyllä tavalla on koko ajan kylmä rinki selän takana, koska ympäristöluvan puuttuessa ei ole selkeitä konsteja eikä mandaattia puuttua tuulivoimayhtiön ja alueen asukkaiden välillä kärjistyneisiin tilanteisiin", sanoo Pyhäjoen ympäristösihteeri Vesa Ojanperä (Kaleva 29.04.2017). "Tämä on tuntunut koko ajan vähän ristiriitaiselta. Ympäristölupa on ainoa keino määrätä tuulivoimayhtiöille toimintaan liittyviä asioita, mm. seurantavelvoitteita. Ympäristövaikutusten arviointi, kaava tai rakennuslupa eivät sitä mahdollista."   

Kuka sitten ratkoo naapuruussuhdelain tarkoittamia riitoja? "Sehän on poliisi", Ojanperä sanoo.

Kun Pyhäjoen kunnanvaltuusto halusi syksyllä selonteon siitä, paljonko kuntaan on kaavoitettu tuulivoimaa, kävi ilmi, ettei päätettyjen tuulivoimapuistojen lukua enää tarkkaan muistettukaan (Raahen Seutu 01.09.2017). "Keskustan valtuutettu Olli Mattila, joka suhtautuu tuulivoimaan kriittisesti, oli tutkinut tilannetta. Hänen laskujensa mukaan voimaloita on luvitettu Pyhäjoelle 111 kappaletta. Tähän lisäksi tulevat 19-23 voimalaa, joita aletaan suunnitella Puskakorvenkalliolle."




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti